Kristityn kasvu

Tällä kertaa tahdon jakaa jotain uskovan kasvusta. Kun menneellä viikolla Herra sai minut miettimään omaa elämääni taakse päin noin viisitoista vuotta, koen, kuinka Jumalalla on elämälleni yksityinen suunnitelma. Ja niin on jokaiselle hänen lapselleen myös. Me teemme valintoja, tahdommeko antautua tuohon erinomaiseen suunnitelmaan. Eihän se aina ole helppoa, kun ei tiedä minne suuntaan tästä lähdetään, mutta itse en ikinä olisi voinut suunnitella paremmin missään tapauksessa. Jos joku olisi sanonut minulle siivilipalveluksen suoritettuani Oulaisissa, että tulen 14 vuotta myöhemmin asumaan Seinäjoella ja toimimaan aktiivisesti armolahjoissa, en olisi varmaankaan uskonut. Olin tuolloin melko arka, rikkinäinen, enkä ollut saanut vielä täyttyä Pyhällä Hengellä, niin että puhuisin kielillä.

Toisaalta lähestyn asiaa myös siltä kannalta, että vaikka minulla on todella rakkaita ihmisiä Oulaisissa, tunnen tänään kasvaneeni uskossa siksi, että minun täytyi opintojen tähden muuttaa sieltä Kokkolaan ja myöhemmin Seinäjoelle. Kun yritin saada töitä Oulaisista sivarin päätyttyä, totesin, ettei meinaa löytyä, stressi kasvoi ja lopulta aloin harkita tradenomi opintoja vakavissani. Hakukriteerini olivat tässä järjestyksessä. Seinäjoki kärjessä, sen jälkeen Kokkola, Haapajärvi ja neljäntenä Kajaani, koska ajattelin, että jos en minnekään muualle pääse, sinne ainakin. Ja kun olen Kuhmosta kotoisin, se tuntui jollain tapaa mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Seinäjoki oli paikka, jonne olisin tahtonut, koska olin kuullut paljon hyvää Seinäjoen Helluntaiseurakunnasta. Menin pääsykokeisiin juuri Seinäjoelle ja silloinen nuorisopastori Asko ”Apa” Ali-Löytty haki minut juna-asemalta ja kävelimme hienossa, aurinkoisessa säässä muutaman kilometrin majapaikkaani, samalla näin ohi mennen silloin vastavalmistuneen Seinäjoen Helluntaikirkon. Se jäi mieleen. Iso punainen. Aikanaan sain tiedon, että Seinäjoki jäi väliin, koska sijoituin 33. varasijalle ja hyväksyin opiskelupaikan Kokkolasta. No, ei mennyt kuin pari päivää kun Seinäjoelta soittivat, että nyt olis paikka avoin. Harmittelin asiaa. En enää. Kymmenen vuoden päästä olisin valmis Seinäjokeen Herran suunnitelmissa. 

Kokkolassa pääsin hyvin mukaan, sain uskovia ystäviä opiskelijoista ja nuorista, kävin rukouskokouksissa, opiskelijailloissa, nuortenilloissa ja sunnuntaiaamuisin jumalanpalveluksissa. Opinnot skulas ihan kivasti, oli hauskaa seurakunnassa ja ammattikorkeakoulussa. Jossain kohtaa läheisiä ihmisiä alkoi muuttaa pois Kokkolasta ja huomasin, että uskoni ei ollut kovinkaan vahvalle perustalle rakennettu. Maailma alkoi vetää ja kävin satunnaisesti kokouksissa. Huomasin, etten elänyt todeksi Jumalaa sanaa elämässäni. Olin kuullut monia erinomaisia puheita, mutta minulla ei ollut (jostain kumman syystä) halua lukea Raamattua, vaan rakensin materialle. Mikä avuksi?

Kun uskoa haastetaan, teemme päätöksiä, joilla on suuria vaikutuksia. Jos emme koskaan opi, että ainut perusta, jolle voimme rakentaa kristillisen uskomme, on Jumalan sana. Vaikka varmasti näistä aiheista olin paljon saarnoja kuullut, se ei uskossa sulautunut minuun. Näissä tilanteissa saatana monesti tulee kiusauksineen ja näyttää jotain muka parempaa, joka vie mielenkiinnon uskon asioista. Uskosta ei koskaan luovuta hetkessä, vaan viilentyminen ja paatuminen tapahtuu ajan kanssa. Mikä minut pelasti? Se, että huusin tosissani Jumalan puoleen, monesti sängyn edessä polvillani, että ”en ikinä tahdo luopua uskosta Jeesus, koska tiedän, jos sen teen, elämäni on yhtä helvettiä sen jälkeen”. Uskon, että Jumalan Henki vaikutti minussa tämän sydämeni pohjasta lähteneen rukouksen ja se kuultiin. Tiedän, että Jumala vaikuttaa kaiken parhaaksemme, kuten Raamattu osoittaa. Tänään olen sitä mieltä, että Herra käyttää keskusteluissani ihmisten kanssa hyväksi niitä tilanteita, joisssa tein virheitä ja lopulta nöyrryin hänen edessään. 

Jumalan täytyi sallia minun käyvän koviakin tilanteita elämässäni, jotta ymmärtäisin olevani täysin riippuvainen hänestä. Se on yksi tärkeimmistä asioista, jotka ymmärrän kasvatanneen minut tällaiseksi mieheksi kuin nyt olen. Toiseksi, ajattelen tänään, että Jumala osoitti, kuinka armollinen hän on jokaiselle langenneelle uskovalle, joka sydämestään tekee parannuksen synneistään. Jumalan armon kokeminen taas saa aikaan sen, että nöyrrymme ja kunnioitamme häntä kokosydämisesti. Jos en oppisi kunnioittamaan Jumalaa aidosti, käyttäisin armoa väärin. Tämä on tänään tärkeä asia mielestäni jokaisen uskovan ymmärtää ja sisäistää, koska aivan yhtä väärin on olla lainalainen, joka sanoo, että minun on pakko tehdä nää asiat, jotta ansaitsen Jumalan armon, kuin että sanoo, että kyllä Jumalan armo kantaa, vaikka en tahdokaan tehdä parannusta. 

Minkälainen ympäristö sitten tukee uskovaa? Jos seurakunta on rohkaiseva, innostava ja lämminhenkinen, sieltä nousee vahvoja Herran miehiä, naisia, tyttöjä ja poikia. Siellä kasvua voidaan odottaa tapahtuvan, koska ”kasvi tarvitsee hyvän maaperän tuottaakseen hyvää hedelmää”. Sen lisäksi tottakai tarvitaan jokaisen oma halu hoitaa omaa jumalasuhdettaan, ollen avoin Pyhälle Hengelle. Jos henkilön lähellä on positiivisia, rakkaudellisia, rohkaisevia, armolahjojen käyttöön opastavia veljiä ja sisaria, luonnollinen seuraus on vahva ja tervehenkinen hengellinen aikuinen. Vielä jos pastorit ja vanhimmat, solujohtajat ja vastaavat näkevät potentiaalin ihmisessä ja rohkaisevat toimimaan Jumalan kunniaksi armolahjoilla ja kyvyillä, jotka Herra on antanut, ihmisestä kasvaa nopeasti vastuullinen seurakunnan jäsen, joka tahtoo palvella seurakunnan keskellä ja loistaa valoa maailmaan. Siksi on niin tärkeetä, että seurakuntaperheen kokee rakastavasi ja uskaltaa astua eteenpäin reippaasti, unohtaen ihmispelon kahleet, luottaen Jumalan hyvään suunnitelmaan omassa elämässä.   

1.Korinttolaiskirje 3:1-3

Minä en voinut puhua teille, veljet, niin kuin hengellisille vaan niin kuin lihallisille, niin kuin pikkulapsille Kristuksessa. Juotin teille maitoa enkä antanut vahvaa ruokaa, sillä sitä te ette olisi kestäneet. Ette kestä sitä vielä nytkään, sillä te olette yhä lihallisia. Kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella niin kuin ihmiset yleensäkin?

Mitä näistä jakeista voimme päätellä? Mielestäni apostolin sanat osoittavat, että ne uskovat, jotka ovat lihallisia, eivät kestä vahvaa ruokaa, siis syvällistä Raamatun opetusta, ovat maailmallisia, muistuttaen ihmisiä, jotka eivät usko Jeesukseen pelastajanaan. Tämä tila on vaarallinen. Tällainen minä olin. Jos nöyrrymme myöntämään, että minä olen lihallinen itsessäni ja tarvitsen vahvan perustan uskolleni ja tahdomme sydämestämme muuttua, silloin Herra alkaa pikku hiljaa tekemään hyvää työtään meissä. Hengellisen lapsen on hankalaa ymmärtää Raamatun periaatteita, koska oma tahto ja liha vastustavat sitä. Siksi, jos huomaat omassa elämässäsi, että sinun on hankala hyväksyä Raamatun selkeitä ohjeita, ano Herraa auttamaan ja hän todella auttaa! Helppoa se ei tule olemaan, mutta jos päätämme alistua hänen auktoriteettinsa alaisuuteen, silloin elämämme voi todella muuttua radikaalisti. Kaikki Jumalan voimakkaasti käyttämät miehet ja naiset ovat joutuneet naulitsemaan lihansa ristille, kuolemaan omalle lihallisuudelleen, koska taivastiellä ei ole tilaa itsekkäille pyyteille ja Jumalalle. Muistan, kun Seinäjoen illassa useampi vuosi sitten kuulin saarnan tästä. Ben Kämppi opetti, että anna Jeesuksen istua sydämesi valtaistuimme kokonaan, ei vain osittan! Siitä on kysymys. 

Galatalaiskirje 5:22-25

Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omia, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä. 

Hengen hedelmä on varmin tapa nähdä, olemmeko kasvaneet hengellisestä lapsuudesta aikuisuuteen. Itse asiassa jos olemme tarkkoja, rakkaus sisältää kaikki muut. Siinä riittääkin paljon haastetta itse kullekin, että Pyhä Henki saa täyttää meitä ja kasvamme näissä asioissa vahvoiksi uskoviksi. Huomaa, että kun kasvamme hengelliseen aikuisuuteen, rakkauden ja muiden asioiden ohella ymmärrämme, että meidän täytyy päivittäin ja hetkittäin kuolla vanhalle synnilliselle luonnollemme, jottei se saa hallita meitä. Miten se onnistuu? Antamalla hallintavallan Jumalalle, olemalla kuuliainen Pyhän Hengen johdatukselle ja päättämällä tehdä mieluummin hänen tahtonsa mukaan kuin omamme. Tämä prosessi tottakai kestää koko loppuelämämme, koska kukaan meistä ei ole täydellinen. Mutta jos tahtotilamme on olla kuuliainen Jumalalle, se aina näkyy väistämättä elämästämme. 

Kun joku ilta lähdin kävelemään kotoani, kiitin avoimen taivaan alla rakasta Isää, että juuri tänään saan asua Seinäjoella. Olen niin sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä, että minun pastorini ovat sellaiset Jumalan miehet kuin Markku Tuppurainen, Ville Pitkänen, Jacob Huttunen ja Pekka Perho. Markku on niin rakkaudellinen isähahmo, jonka lähellä on erittäin helppo olla oma itsensä. Ville on äärimmäisen lempeä ja kärsivällinen ja osaa aina perustaa kantansa Jumalan sanalle. Jacob on lämpimän tiukka, rohkaisee keskittymään Jeesukseen ja olemaan läpinäkyvä. Pekka on aina läsnä, täynnä iloa ja rauhaa ja on todella profetaallinen rukoillessaan ja opettaessaan. Juuri tällaisia esikuvia minä tarvitsen, jotta voin kasvaa uskossani. Rukoilen, että rakas lukijani voisit kasvaa Jumalan tuntemisessa, kokien Herran läsnäoloa päivittäin, koska se kasvattaa parhaiten. Vielä kun siihen yhdistetään aktiitivinen seurakuntayhteys ja palveleminen, niin varmasti kasvat uskossa. Ole siunattu Jeesuksen nimessä! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

53 + = 54