Kärsivällisyydestä

Onko mulla sitä? Miks Herra kasvattaa kärsivällisyyttäni tavalla, josta lihani ei tykkää yhtään?

1 Mooseksen kirja 221-14

Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Abrahamia ja sanoi hänelle: ”Abraham!” Hän vastasi: ”Tässä olen.” Jumala sanoi: ”Ota ainoa poikasi Iisak, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi sillä vuorella, jonka minä sinulle sanon.” Abraham nousi varhain seuraavana aamuna, satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaa ja poikansa Iisakin. Pilkottuaan polttouhripuita hän lähti kulkemaan kohti paikkaa, jonka Jumala oli hänelle ilmoittanut. Kolmantena päivänä Abraham nosti katseensa ja näki sen paikan kaukaa. Silloin hän sanoi palvelijoilleen: ”Jääkää te tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan ja palaamme sitten luoksenne.” Aabraham otti polttouhripuut ja pani ne poikansa Iisakin selkään. Itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja he kulkivat yhdessä. Iisak sanoi isälleen Abrahamille: ”Isä!” Tämä vastasi: ”Tässä olen, poikani.” Iisak sanoi: ”Tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?” Abraham vastasi: ”Jumala kyllä katsoo itselleen lampaan polttouhriksi, poikani.” He kulkivat edelleen yhdessä ja tulivat paikkaan, josta Jumala oli Abrahamille puhunut. Abraham rakensi sinne alttarin, latoi halot sen päälle, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle. Sitten Abraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa, mutta Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: ”Abraham, Abraham!” Hän vastasi: ”Tässä olen.” Enkeli sanoi: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, koska et kieltänyt minulta ainoaa poikaasi.” Kun Abraham kohotti katseensa, hän näki takanaan pässin, joka oli takertunut sarvistaan pensaikkoon. Hän meni, otti pässin ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta. Abraham pani sen paikan nimeksi ”Herra näkee”. Siksi vielä tänäkin päivänä sanotaan: ”Vuorella, jolla Herra ilmestyy.”

Tämä jaejakso puhuttelee kovasti. Abraham ja Iisak kokivat jotain sanoinkuvaamatonta yhdessä Moorian vuorella. Varmasti se jäi heidän mieleensä koko heidän loppuelämäkseen ja muistutti siitä, kuinka uskollinen Jumala on. Ja koska tapahtuma on säilynyt meille asti, sen on määrä opettaa meille jotain todella tärkeää. Mietin miltä Abrahamista tuntui, kun Jumala asetti hänen eteensä todella raskaan koettelemuksen sanoessaan, että hänen tulee uhrata ainoa ja erittäin rakas poikansa hänelle. Voi vain arvailla miltä sen tuntuu isän sydämellä. Dialogi on lyhyt, eikä Abraham alkanut väittelemään tai kieltäytynyt toteuttamasta Jumalan tahtoa. Mikä vielä enemmän kertoo hänen kuuliaisuudestaan Herralle, on se fakta, että hän lähti matkaan heti seuraavana aamuna.

Kolmen päivän ajan Abraham ehti varmasti miettiä hienoja hetkiä poikansa kanssa, sekä miten Jumala oli häntä kuljettanut. Kun Iisak kysyi missä uhrattava lammas oli, monen pinna olisi palanut ja purskahtanut itkuun. Mutta Abraham pysyi ilmeisen rauhallisena. Mietin sitäkin, kun he yhdessä Iisakin kanssa rakensivat alttarin ja hänen täytyi sitoa poikansa sen päälle, miten hän pystyi siihen? Kun hän oli valmis uhraamaan poikansa, hän pysähtyi, kun Jumalalle selvisi, että hän todella kunnioittaa häntä suuresti ja kaikki päättyi hienosti. Mutta mitä tämän jälkeen tapahtui?

1 Mooseksen kirja 22:15-19

Herran enkeli huusi uudelleen taivaasta Abrahamille: ”Näin sanoo Herra: Koska sinä teit tämän etkä säästänyt ainoaa poikaasi, minä vannon itseni kautta, että minä totisesti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläisesi lukuisiksi kuin taivaan tähdet ja merenrannan hiekanjyvät, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit. Sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, koska sinä kuuntelit minun ääntäni.”

Miten kaikki nämä jakeet liittyvät kärsivällisyyteen? Paljonkin. Jos Abraham ei olisi päättänyt olla sekä kuuliainen, että kärsivällinen, hän ei olisi voinut suorittaa tätä koetusta menestyksekkäästi. Mitä siitä seurasi? Jumalan valtava siunaus tuli hänen kauttaan kaikkien ihmisten osaksi! Mikä mieletön tulos! Mitä tämän pitäisi saada meissä aikaan? Tahtotilamme tulisi olla, että tahdon noudattaa Abrahamin esimerkkiä ja päättää totella Jumalan tahtoa silloinkin kun liha sanoo ”älä suostu siihen”. Olen vakuuttunut, että Iisak kertoi omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen tästä tapauksesta ja muistutti heidän esi-isänsä uskollisuudesta ja kärsivällisyydestä Jumalan edessä.

Jaakob 1:2-4, 3:1-2

Veljeni pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte monenlaisiin koetuksiin. Tehän tiedätte, että teidän uskonne kestävyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette millään tavoin vajaita.

Veljeni, älkööt monet teistä ryhtykö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Me kaikki hairahdumme monin tavoin. Jos joku ei hairahdu puheissaan, hän on täydellinen mies ja kykenee hallitsemaan myös koko ruumiinsa.

Esikuva Abrahamista antaa meille kuvan ylemmistä jakeista. Ja meidän on hyvä muistaa, että kun Herra sallii meille koetuksen, hän valmistaa siitä aina pääsyn, hän itse antaa voiman kestää koetuksen. Koetuksen kautta me voimme todella kasvaa luottamussuhteessa häneen, se on koetuksen yksi tehtävä. Kun opimme, ettei itse koetus ole ongelmamme, vaan suhtautumalla oikein tilanteeseen voimme kasvaa uskossa vahvoiksi. Itsehillintä liittyy oleellisesti siis kärsivällisyydessä kasvamiseen.

Siitä pääsemme sopivasti kielen käyttöön. Pystymmekö hillitsemään kieltämme, miten puhumme? Meidän on todella opeteltava miettimään mitä puhumme. Saarnaajien on opeteltava erityisesti itsehillintää, etteivät he puhuisi sellaista, mikä on vastoin Jumalan sanaa, koska he eivät ole pelkästään vastuussa kuulijoilleen, vaan Kutsujalleen. Siksi tämän tiedon pitäisi saada meissä aikaan terveen Jumalan pelon, että mietimme mistä motiiveista tahdomme päästä puhumaan Jumalan seurakunnalle.

Toinen puoli on se, että minun mielestäni jokainen uskova on vastuussa omasta kielen käytöstään. Jos puhumme ihan mitä sattuu esimerkiksi työpaikalla, tarkoitan pahan puhumista selän takana ja työkaverini tietää, että olen uskossa, millainen kuva hänelle jää uskovista? Sinä ja minä olemme vastuussa siitä, miten olemme käyttäneet mahdollisuutemme suhteessa työkavereihimme. Joku heistä voisi tulla uskoon, jos opettelisimme elämään läpinäkyvästi, mutta aidosti Jumalan rakkaudessa, sanoisimme anteeksi kun siihen on aihetta, sekä olisimme rohkaisijoita ja iloisia. Silloin työkaverit voisivat kiinnostua siitä, mikä vaikuttaa tällaisen käytöksemme.

Yksi aamu heräsin aikaisin mennäkseni kuntosalille ja kun pääsin sinne huomasin ikävän viestin: Suihkuhuoneen ovessa oli lappu jossa kerrottiin, että vesi on poikki tänä aamuna 6-9 välillä, ja kun itse olin siinä klo 5, totesin, etten millään kerkeä treenaamaan ja pääsemään suihkuun, ennen kuin lähden töihin. Lähdin melkoisen tuohtuneena siitä autolle ja purin suuttumustani Jumalalle hetken aikaa. Sen jälkeen puhaltelin ja aloin miettimään vaihtoehtoja. Lopulta päädyin käymään pikaisesti kotona ja pakkaamaan tavarat autoon ja lähtemään kohti Viitasaarta. Kun työpäivä oli pulkassa olin erittäin kiitollinen Jumalalle, että oma suunnitelmani ei onnistunut! Herra oli siunannut työni ihmeellisellä tavalla ja annoin hänelle ylistyksen siitä.

Mitä kärsivällisyys todella parhaimmillaan on, miten se ilmenee avioliitossa? Luonnollisesti itselläni ei ole kokemusta aiheesta, mutta mitä olen keskustellut tuntemieni pastoreiden kanssa voin jotain sanoa. Yksi piirre kärsivällisyydessä on kutsumuksen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Jos aviopuolisolla on Jumalan kutsu julistaa ilosanomaa, tarvitaan todella paljon joustoa toiselta osapuolelta, koska monessa tapauksessa se tarkoittaa sitä, että hän voi matkustaa jossain elämänvaiheessa, sanotaan pitkänkin aikaa, paljon. Mutta, toisaalta kun tällainen henkilö palaa kotiin saarnareissuiltaan, hänen puolisonsa tarvitsee myös omaa aikaa ja silloin toisen on aika olla joustava ja ymmärtää ja hyväksyy, että nyt minä osoitan rakkautta hoitamalla lapsia sen aikaa ja antaa toiselle tilaa hengittää.

Muistan elävästi vieläkin kun ystäväni joka aiemmin toimi pastorina kertoi, että kun hän seurusteli nykyisen vaimonsa kanssa, hän rehellisesti kertoi, että hänellä on kutsumus Jumalan valtakunnan työhön ja että se tulee vaatimaan uhrauksia hänen vaimoltaan. Hän ymmärsi ja hyväksyi tämän asian. Tämä aviopari on uskollisesti palvellut Herraa ja ymmärtääkseni avioliitto voi hyvin.

Nyt lähelläni ovat Pekka ja Neea Perho yhdessä lastensa kanssa. Olen saanut katsoa vierestä sitä, kuinka he tukevat toisiaan hienolla tavalla. Kun Pekka menee, Neea tukee häntä ja myös toisinpäin. Toisinaan he palvelevat yhdessä. Ei ole pitkä aika, kun Pekka ei päässyt nuorten iltaan siksi, että hänen täytyi jäädä hoitamaan lapsia kotiin, koska Neea oli töissä, eikä hän saanut lastenhoitajaa. Tiedän, että vaikka Pekkaa saattoi harmittaa olla kuulematta yhden parhaista opettajistamme, Markus Finnilän opetusta, hän osaa arvostaa hetkiä lastensa kanssa. Tästä näkee, kuinka meidän kaikkien täytyisi kasvaa vahvoiksi Hengen hedelmässä, jotta se ilmenee rakkautena, kärsivällisyytenä ja oikeana asenteena silloinkin, kun kaikki ei mee meidän toiveidemme mukaan.

Tahtoisin rohkaista sinua olemaan kärsivällinen lähimmäisillesi tulevaisuudessa, koska silloin heijastamme Jumalan rakkautta käytännössä. Se on päätös, jonka meistä jokainen voi tehdä ja vaikka välillä menetämmekin malttimme, voimme pyytää anteeksi ja kasvaa hiljakseen Hengen hedelmässä. Jumalan runsasta siunausta elämääsi 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 + 7 =