Jumala rohkaisijana

Mietin tuossa yksi aamu rehellisesti, että jos esimerkiksi neljäkymmentä vuotta täyttänyt mies ei ole eläessään saanut kokea rohkaisua, niin mitä luulet tapahtuvan, kun häntä aletaan rohkaisemaan julkisesti tai yksityisesti ihan yhtäkkiä? Osaisiko hän vastaanottaa sen vai torjuisiko hän sen? Minä veikkaan jälkimmäistä. Jostain syystä kotimaassamme olen huomannut sellaisen inhottavan piirteen, että on paljon helpompi kritisoida ja painaa alas toista, sen sijaan, että ylipäätään tahtoisimme oppia löytämään positiivia puolia asioista ja ihmisten tavasta toimia eri tilanteissa.

Onko siis pakko alkaa kaivamaan positiivisia asioita, sanoen esimerkiksi, että onneksi ei ole satanut kahteen päivään? En tarkoita sitä. Mutta voimme suhtautua elämään kiitollisin mielin, jos itsetuntomme on päässyt eheytymään haavoista, jotka ovat tulleet elämämme matkalla. Jos keskitymme itseemme, löydämme helposti korjattavaa ja negatiivisia ajatukset alkavat pyörimään ympärillämme. Tähän päälle sielunvihollinen pyrkii uskottelemaan meille, ettei sinusta tule mitään ja luovu jo suhteestasi Jumalaan, koska aina sinä epäonnistut. Jos ruokimme tuollaisia ajatuksia, meistä kasvaa negatiivisia, katkeria ihmisiä. Haluammeko sellaista todella? En minä ainakaan, etkä luultavasti sinäkään.

Miten ihmeessä sitten voimme löytää rohkaisijoita elämäämme, jotta mielemme ei keskittyisi alituisesti negatiivisiin asioihin? Paras tapa on tutustua Jumalaan, joka rohkaisee meitä paljon. Hän on antanut paljon lupauksia Raamatussa jokaiselle lapselleen, vaikka moni niistä on suunnattu alun perin israelilaisille, voimme uskolla vastaanottaa ne itsellemmekin, koska kuulumme hänen perheeseen, ja sitä kautta meillä on puhtaasta armosta ”hengellisen Israelin kansalaisuus”.

5 Mooseksen kirja 4:29-31

Siellä sinä etsit Herraa, Jumalaasi, ja sinä löydät hänet, kun etsit häntä koko sydämestäsi ja koko sielustasi. Kun sinulla on ahdistus ja kun kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, sinä palaat Herran, sinun Jumalasi, luo ja olet kuuliainen hänelle. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on armollinen Jumala. Hän ei hylkää sinua eikä anna sinun tuhoutua. Hän ei unohda isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille vannomallaan valalla vahvistanut.

Meidän on hyvä muistuttaa, mihin tilanteeseen Jumala alun perin tarkoitti nämä sanat. Israelilaiset olivat tehneet syntiä palvelemalla epäjumalia ja vihoittaneet hänet. He joutuivat pois hänen yhteydestään, mutta parannuksen tehtyään hän lupaa jakeissa olevat asiat kansalleen. Jumala näyttää siis käyttävän olosuhteita nöyryyttääkseen ihmiset puoleensa. Tänäkin päivänä hän tekee samoin, silloin kun tilanne sitä vaatii. Joskus olemme niin itsepäisiä, että se on välttämätöntä, ikävä kyllä.

Mutta eikö olekin ihanaa tiedostaa, että vaikka menneisyytemme olisi kuinka huono tahansa, Jumala ei ole menettänyt lopullisesti toivoaan ja hylännyt omiaan koskaan, koska hän ei voi kieltää itseään olemalla uskoton?! Hän on uskollinen. On hyvä muistaa, että Herramme tutkii meidän sydämemme motiiveja ja kun olemme nöyrtyneet hänen edessään, hän tahtoo siunata meitä. Aivan kuten hän tahtoo meidän olevan rehellisiä aina, huutaen hänen puoleensa, että tarvitsemme jatkuvasti hänen opastustaan, hän johdattaa omiaan suoraa tietä.

Meidän on hyvä muistuttaa myös itseämme säännöllisesti siitä, että Jumala on todella meidän puolellamme, eikä meitä vastaan. Kun sinua on loukattu verbaalisesti, lyöty nauloja elämääsi tai miekan pistoja selkääsi, rakastava Isämme tulee parantamaan. Silloin alamme kokemaan hänen läheisyytensä ja opettelemme luottamaan siihen, ettei hän tahdo pahaa meille koskaan, vaan rakastaa uskollisesti. Monelle ihmiselle on hankalaa ymmärtää ja hyväksyä, että on olemassa Jumala, joka hyväksyy meidät, virheistä huolimatta.

Ikävä kyllä synti ja paholainen ovat päässeet tuhoamaan terveen minäkuvan monien elämässä, luen myös itseni tähän joukkoon. Kun Isä alkaa eheyttämään, puhumaan lupauksiaan ja rohkaisemaan meitä, järki vastustaa sitä, koska olemme pettyneet monia kertoja ihmisiin. Mutta kun alamme oppimaan pikku hiljaa tuntemaan Jumalaa, koemme hänen rakkautensa ja uskollisuutensa. Silloin havahdumme, että hän todella on luottamuksemme arvoinen. Ainoa, joka voi parantaa sydämeemme tulleet haavat on Taivaallinen Isämme, mutta vain, jos annamme hänelle oikeuden siihen.

Kun olin rukouksessa muutama päivä sitten, näin kuvan, jossa Herra näki pienen taimen aluksi kehittyvän, sitten sen kasvu pysähtyi. Herra ei suuttunut siitä, vaan antoi aikaa. Näin rakastava Taivaan Isä meillä on. Hän ei kaiva meitä pois ja sano: koska et jatkuvasti kasvanut, hylkään sinut. Tuollaisen valheen perkele yrittää saada monen Jumalan lapsen mieleen, niin että meistä kasvaisi suorituskeskeisiä kristittyjä. Miksi? Koska ajan myötä sellaiset luulevat, että voivat kantaa itse taakkansa ja näin osoittaa hengellisen täysi-ikäisyytensä. Loppujen lopuksi monet heistä väsyvät ja katkeroituvat ajan saatossa, ellei Isämme auta meitä näkemään, että hän tahtoisi kantaa meidän kuormamme. Ne eivät kuulu meidän kannettavaksemme, koska murskaannumme niin helposti raskaiden taakkojen alle, jotka ovat pieniä Jumalallemme. Uskotko tämän myös omalla kohdallasi?

Psalmi 119:153 (New International Version)

Katso kärsimykseeni ja vapauta minut, minä en ole unohtanut lakiasi.

Mitä luulet Jumalan vastaavan yllä olevan jakeen sanojalle? Eikö hän tahdokin osoittaa uskollisuutensa hänelle varmasti, koska tämä ihminen on vilpittömästi tahtonut asettaa toivonsa häneen. Koska Jumala on sitoutunut omaan sanaansa, hän odottaa, että hänen lapsensa vetoavat siihen! Mitä jos tästä eteenpäin alkaisimme tietoisesti vetoamaan hänen sanansa lupauksiin ja odottaisimme kärsivällisesti, että hän vastaa? Ole siunattu Jeesuksen nimessä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 + 1 =