Avainsana-arkisto: ilo

Mikä saa sinut iloiseksi?

Minut sai viime maanantaina iloiseksi esimerkiksi pastori Ville Pitkäsen pätkän uusi jakso, jossa hän oli lasten leikkipaikalla ja pomppi laitteella 😀 Se sai naurun kaikumaan autossa.. Toiseksi minua ilahdutti suuresti, kun saavuin Kauhavalle Evijärven suunnasta ja näin rekan hytissä, molemmin puolin+, Helsingin IFK:n riittävän isot kilpilogot :D, se sai minut välittömästi huutamaan IFK! Monenlaiset asiat voivat saada meidät iloitsemaan enemmän tai vähemmän, toisinaan tuntuu, että meidän olisi hyvä iloita arjen keskellä pienistäkin asioista, sen sijaan, että valittaisimme ja näkisimme vain negatiiviset puolet asioista. Pysyvän ilon, olosuhteista riippumatta, saamme Herraltamme.

Nehemia 8:10

Nehemia sanoi vielä: ”Menkää ja syökää rasvaisia ruokia ja juokaa makeita juomia. Lähettäkää maistiaisia niillekin, joilla ei ole mitään valmistettuna. Tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme. Älkää siis olko murheissanne, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne.”

Myönnän heti, irrotin yksittäisen jakeen asiayhteydestään, mutta katsotaan, mitä siitä irtoaa. Iloa voi varmasti ilmaista monin tavoin, tässä israelilaisia kehotetaan nauttimaan ruoasta ja juomasta ja lähettämään köyhille maistiaisia. Syöminen tuo monesti ihmiset kokoon ja silloin voi iloita keskinäisestä yhteydestä, siksi onnistumisen myötä joskus on hyvä tapa tarjota ystävälle ruoka ja iloita yhdessä! Vielä kansaa kehotettiin olla murehtimatta ja iloita Herran hyvyydestä. Siinä on meillekin tänä päivänä erittäin ajankohtainen ja tärkeä muistutus, ettemme anna ulkoisten olosuhteiden määrittää onnellisuuttamme, koska niihin emme voi rakentaa kestävän ilon perustaa. Olosuhteemme arjen keskellä muuttuvat monia kertoja nopeastikin, joten ei kyllä kannata niihin kiinnittää toivoaan ja onneaan. Sen sijaan meidän tulee Filippiläiskirjeen neuvon mukaan (4:3b) iloita siitä, että meidän uskovien nimet ovat elämän kirjassa! Siitä riittää kiitettävää joka päivälle.

Psalmi 37:4

Olkoon ilosi Herrassa, niin hän antaa sinulle mitä sydämesi pyytää. Anna tiesi Herran haltuun ja luota häneen, niin hän sen tekee.

Mikä mieletön Jumalan lupaus! Jos päätämme asettaa toivomme ja onnemme Herraan, hän antaa mitä kaipaamme. Tähän lupaukseen liittyy myös se, että kun pidämme Herraa luotettavana ystävänä ja auktoriteettinamme, annamme hänen ohjata elämäämme ja hän pitää meistä huolta päivittäin.

Psalmi 37:21–24, 38–40

Jumalaton ottaa lainan eikä maksa takaisin, mutta vanhurskas on armahtava ja antelias. Ne, joita Herra siunaa, perivät maan, mutta ne, jotka hän kiroaa, revitään juurineen maasta. Herra ohjaa sen miehen askeleet, jonka tie on hänelle mieluinen. Jos hän lankeaa, ei hän sorru maahan, sillä Herra tukee häntä kädellään.

Kaikki pahantekijät tuhoutuvat, jumalattomien loppuna on perikato. Mutta vanhurskaiden pelastus tulee Herralta, hän on heidän turvansa ahdingon aikana. Herra auttaa heitä ja vapauttaa heidät, vapauttaa jumalattomista ja pelastaa heidät, sillä he turvaavat häneen.

Meidät tulisi siis erottaa jumalattomista siinä, ettemme ole saitoja, vaan anteliaita, koska luotamme Jumalan huolenpitoon, emmekä anna rahan hallita meitä. Jos koemme Herran uskollisuutta ja siunauksia elämässämme, osaamme myös jakaa siitä muillekin, sitä Herra meiltä odottaa mielestäni. Huomaa, että kun osoitamme luottamusta Herraa kohtaan, olemme hänen mielensä mukaisia lapsia. Näin ystävyys- ja rakkaussuhde hänen kanssaan kasvaa ja opimme näkemään, kuinka hän on luotettava, tuli sitten lankeemuksia tai mitä tahansa vastaan.

Jos elät vaikeissa olosuhteissa nyt, voit ottaa nämä jakeet sydämeesi ja vedota niihin, koska Jumalan lupaukset ovat sataprosenttisesti voimassa tänäänkin. Hän itse vakuuttaa juuri sinulle, että hän on sinun turvasi juuri tällä hetkellä, eikä koskaan jätä eikä hylkää sinua. Kun sinä ja minä teemme oman osamme, turvaudumme hänen apuunsa, emmekä omaan apuumme, silloin hän näyttää valtasuuruuteensa ja osoittaa armonsa suuruuden! Eikö ole mahtavaa, että meillä on tällaisen epävakaan ja turvattoman maailman keskellä taivaallinen Isä, joka rakastaa meitä valtavasti ja tuo meidät murheen laaksoista hetkiin, joissa saamme kohdata hänen armonsa ja rakkautensa?! Mistään muualta emme löydä vastaavaa ikinä. Miksi näin on? Ehkä siksi, että hän on luonut meidät omaksi kuvakseen ja on päättänyt olla yhteydessä kanssamme. Hän halajaa yhteyttä meihin ja meillä on vapaus valita syvä, erittäin konkreettinen, kumppanuus hänen kanssaan, sen sijaan, että keskittyisimme tähän näkyvään maailmaan ja yrittäisimme olla oman elämämme jumalia.

Johannes 15:4-5

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei itsestään voi kantaa hedelmää, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, kantaa paljon hedelmää, sillä ilman minua te ette voi tehdä mitään.

Näetkö, miten tärkeä pysyvän ilon, suhteemme kestävyyden ja hedelmän kantamisen kannalta on pysyä yhteydessä jatkuvasti Jeesukseen? Tässä on jälleen yksi selkeä lupaus, että jos päätämme seurata häntä tietoisesti, pysyä ja rakentaa yhteyttä hänen kanssaan säännöllisesti, me voimme tuoda uusia ihmisiä Jumalan rakkauden valtakuntaan, kun suhteemme heijastaa hänen hyvyyttään! Jos se ilo ja rauha joka Jeesuksesta huokui hänen palvelutyönsä aikana näkyy meistä, ihmiset eivät voi olla tulematta uskoon. Niin minä tulkitsen näitä jakeita. Johannes Kastajakin ymmärsi tämän, kun hän totesi, että ”Hänen tulee kasvaa, minun vähetä”. Jos me heijastamme Jeesusta oman persoonamme kautta omassa vaikutusalueessamme, ihmiset todella vakuuttuvat siitä, että Jumala on olemassa ja tahtoo pelastaa heidätkin. Kun tähän yhdistetään vielä se, että alamme tuomaan taivaan maan päälle, siis kohtaamaan ihmisiä missä tahansa kadulla ja rohkaistumme rukoilemaan sairaiden tai hankalien olosuhteiden painaessa heitä, Herra oman nimensä kunniaksi tekee ihmeitä ja kutsuu ihmiset pelastukseen. Ollaanko me valmiita ja halukkaita siihen? Minä tahdon olla.

Mieti nyt hetki jos alkaisit työpaikallasi heijastaa Herran antamaa iloa, rohkaisemaan ja lohduttamaan työkavereita, eivätkö he kaipaa juuri sitä? Voit loistaa maanantaiaamuna ja olla Herran työtoveri ja ystävä siellä, mihin hän on sinut asettanut tiettyä tarkoitusta varten. Ole siunattu Jeesuksen nimessä 🙂

Maailman vai Jumalan juhlat?

Esitän väitteeni: Maailman juhlat eivät tuo aitoa iloa. Kun söimme eilen alkuillasta uskonveljeni Timon kanssa Seinäjoen Amarillossa, saimme hetken odottaa pääsyä pöytään. keski-ikäinen nainen istui baaritiskillä ja näin hänen kasvoiltaan turhautumisen. Mielestäni moni ihminen, joka ei ole löytänyt pysyvää iloa Jeesuksessa, on turhautunut. He voivat ajatella esimerkiksi, että ”juhlat on pelkkää feikkiä, ei mitään aitoa. Onkohan mitään aitoa olemassakaan? Olen väsynyt teeskentelyyn!” Se, mitä tämä maailma kutsuu juhliksi, voi tuoda lyhytaikaisen nautinnon illaksi, mutta seuraavana päivänä moni on todella väsynyt ja pettynyt. Jumalan juhlissa on aina kyse aidosta ilosta, joka kumpuaa sydämestä, jonka Jeesus on saanut muuttaa! Maailman ilon ja juhlan aihe nousee ulkoisista asioista. Uskovien ilon ja juhlan aihe on Jumala itse. Hän on syy pysyvään iloon ja juhlaan.

Kun juutalaiset juhlivat häitä, joista kerrotaan Vanhassa testamentissa, he saattoivat helposti juhlia viikon ajan. Mielestäni israelilaiset ymmärsivät, että Jumalakin iloitsee heidän kanssaan, ja on soveliasta juhlia useita päiviä! Kun me iloitsemme, me muutumme positiivisemmiksi ja ilo voittaa murehtimisen. Meidät tulisi tuntea siitä, että iloitsemme Jumalan läsnäolossa ja meidät tunnetaan positiivisiksi, koska Jeesus on tuo aidon ilon! 

Mieleeni nousee yksi muisto. Opiskelin silloin Oulaisissa merkonomiksi ja olin työharjoittelussa kaupassa. Pyrin tekemään työni hyvin ja kun muutaman viikon harjoittelujakso oli päättymässä, sain arvosanat esimieheltä. Iloitsin sydämestäni, että tuli hyvät arvosanat ja näytin sen 🙂 No, annas olla, niin yksi mies työntekijä tuli rauhoittelemaan iloani, että ”arvosanat voi vielä muuttua”… Ehkä hän ei ymmärtänyt mitä onnistuminen teki heikohkolle itsetunnolleni eikä perisuomalaisena ollut tottunut äänekkäisiin ilonpurkauksiin työpaikallaan… Mutta tulipahan vaan mieleen. Joskus kun sinä iloitset, joku voi yrittää vaientaa sinut, mutta anna palaa vaan! Katsotaanpa Vanhaan testamenttiin ja kuningas Daavidiin:

1.Aikakirja 15:25-29

Sitten Daavid, Israelin vanhimmat ja tuhannenpäälliköt lähtivät liikkeelle ja toivat riemuiten Herran liitonarkun Oobed-Edomin talosta. Kun leeviläiset Jumalan avulla kantoivat Herran liitonarkkua, uhrattiin seitsemän sonnimullikkaa ja seitsemän pässiä. Daavid oli pukeutunut hienosta pellavakankaasta tehtyyn viittaan. Samoin olivat pukeutuneet kaikki leeviläiset, jotka kantoivat liitonarkkua, ja laulajat sekä Kenanja, joka johti kantamista. Daavidilla oli yllään myös pellavainen kasukka. Näin koko Israel toi Herran liitonarkun ylös Jerusalemiin. Sofar-torviin puhallettiin, ja riemuhuudot raikuivat pasuunoiden, symbaalien, harppujen ja lyyrojen soidessa. Kun Herran liitonarkku oli tulossa Daavidin kaupunkiin, Saulin tytär Miikal katseli ikkunasta. Nähdessään kuningas Daavidin hyppivän ja karkeloivan hän halveksi tätä sydämessään.

Katsotaan muutama kohta. Meidän on hyvä muistaa, että liitonarkku kuvastaa Jumalan läsnäoloa. Huomaatko, että Daavid ja muut kantoivat riemuiten liitonarkkua ja näin iloitsivat Jumalan läheisyydestä. Sen pitäisi herättää kaikissa uskovissa suurta iloa. Mieltäni lämmittää, että sana sanoo selkeästi, että koko kansa oli tuomassa liitonarkkua Jerusalemiin, ja että kansa riemuitsi valtavasti ja iloinen musiikki soi! Tänä päivänäkin Jeesuksen opetuslasten tulisi yhtyä iloon ja juhlaan, kun Jeesus Kristus on keskellämme Pyhän Henkensä kautta! Se on Raamatullista! Mutta oli yksi henkilö, joka vain katseli (oli passiivinen) ja halveksi toisten juhlimista Herran läsnäolossa. Miikal, Daavidin vaimo, oli tämä henkilö. Ikävä kyllä tänäkin päivänä seurakunnan keskellä on ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät ymmärrä mikä aarre on olla Jumalan läsnäolossa ja päätyvät valittamaan ja arvostelemaan. Sillä on omat ikävät seurauksensa, ellei Pyhä Henki saa kirkastaa Jumalan palvomisen ja iloitsemisen merkitystä. Meidän tulisi sen sijaan yhtyä koko olemuksellamme hyppimään ja jopa karkeloimaan, koska Jumalamme on niin hyvä ja uskollinen, kuten kuningas Daavid teki ja johdatti koko kansan palvomaan Jumalaansa. Daavidin sydän oli todella Jumalan mielenmukainen, kun hän palvoi häntä koko olemuksellaan. 

Psalmi 37:4, 97:11-12

Olkoon ilosi Herrassa, niin hän antaa sinulle mitä sydämesi pyytää.

Vanhurskaalle koittaa valo ja oikeamielisille ilo. Iloitkaa Herrassa, te vanhurskaat! Kiittäkää hänen pyhää nimeään!

Jesaja 51:11

Herran vapaiksi lunastamat palaavat, he tulevat Siioniin riemuhuudoin, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

Tutki näitä jakeita. Mieti ja maiskuttele. Voi valtava mikä ilo ja riemu olla Jumalan lapsi puhtaasta armosta! Ai että! Halleluja! Katso nyt mitä Jumalan sana lupaa meille: Kun me iloitsemme Herrassa, hän antaa mitä sydämemme pyytää!! Mikä mieletön lupaus! Kun sinä ja minä päätämme iloita Jumalasta, vaikka välillä olosuhteet eivät antaisi aihetta siihen, hän täyttää kaipauksesi ja tarpeesi! Kun me päätämme keskittyä siihen, mikä on iankaikkista, Herraan ja hänen hyvyyteensä, emme voi kuin kiittää ja iloita. Silloin pääsemme eroon murehtimisesta ja iankaikkinen, Herran ilo valtaa meidät. Eikö meillä ole mahtava Jumala? Katso nyt tuota Psalmin 97 jakeita. Kun me olemme Herran läsnäolossa, Pyhä Henki kirkastaa meille sen toivon, jossa lujasti pysymme. Silloin on erittäin helppo ylistää koko elämällämme Herraa. Kun aika ajoin muistutamme itseämme mistä Jumala on vapauttanut, silloin todellakin murhe ja huokaukset pakenevat.

2.Kor. 3:17

Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus.

Kun mietimme tätä päivää, mielemme helposti masentuu ikävien, negatiivisten, uutisten voimasta. Ei ihme, jos uskosta osattomat masentuvat, kun heillä ei ole toivoa, johon kiinnittää mielensä, vaan jäävät paholaisen satimeen. Se on varmaan syy, miksi monet raskaan työviikon jälkeen lähtevät ”juhlimaan” ja juovat itsensä humalaan, jotta unohtaisivat helvetin, jossa joutuvat elämään. Tätä monen elämä on monen monta vuotta, ellei koko elämä. Mutta meidän tulee muistaa Raamatun opetus, ettei meidän tule kiinnittää mieltämme maallisiin vaan taivaallisiin! Kuinka helposti unohdamme tämän. Ajattele, jos sinä ja minä päättäisimme tänään keskittää mielemme Jeesukseen, hänen täydelliseen työhänsä ristillä, ymmärtäisimme, ettei meillä oikeasti ole koskaan mitään hätää kun olemme Jumalan lapsia armosta. Ilo ja riemu loistaisivat kasvoiltamme, nuo ihmiset, jotka eivät tiedä mitään aidosta ilosta ja juhlista, jotka Jumala on järjestänyt kaikille ihmisille, huomaisivat, kuinka kasvomme loistavat iloa ja riemua ottaisivat hihasta kiinni ja suorastaan vaatisivat, että ”kerro mistä sä noin iloitset”. Siitä se lähtee! Halleluja! Ole siunattu 🙂

 

Jeesus on auttajamme

Matteus 6:31-34

Älkää siis murehtiko sanoen: ”Mitä me syömme?” tai ”Mitä juomme?” tai ”Mitä puemme päällemme?” Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä. Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa.

Huolehtiminen on liiankin tuttua kotimaassamme. Toiset ratkaisevat huolet ja murheet turvautumalla hyvin erilaisiin ratkaisuihin. Uskovina meidän tulee opetella toimimaan niinkuin Jeesus. Hän ei selvästikään murehtinut, koska ei torjunut ihmisiä ja hänellä tuntui olevan aina aikaa ja kiinnostusta vastaanottaa heitä ja näin hän oppi tuntemaan ihmisluonnetta. Siksi hän opetti hyvin voimakkaasti tästä aiheesta, koska näki, kuinka moni ihminen elää stressin ja jopa masennuksen alla.

Mistä Jeesuksen seuraajan (tulisi:) erottaa muista ihmisistä? Siitä, että hänen elämänasenne huokuu kiitollisuutta, iloa ja rauhaa. Sellaista ei tämä maailma anna. Kun alat luottamaan Jumalan huolenpitoon, se heijastuu aina asennoitumiseesi ja käyttäytymiseesi: Rohkaiset lähimmäisiäsi ja ihmiset hakeutuvat lähellesi, koska kykenet löytämään positiivisia puolia vaikeissakin tilanteissa, koska et näe tilannetta vain inhimmillisestä näkökulmasta vaan Jumalan perspektiivistä. He virvoittuvat kun ovat tekemisissä kanssasi.

Kyse on siitä miten asennoidumme olosuhteisiin ja haasteisiin elämässämme. Valitsemmeko alkaa valittamaan vai suhtautumaan niihin kuten taivaallinen Isämme tahtoo: Tuoden ja luovuttaen ne hänelle ja kiittämään että hänellä on ratkaisu niihin! Kiitollisuus tuottaa oikean asenteen suhteessa haasteisiin, jotka loppujen lopuksi on melko pieniä.

Tahdotko antaa Jumalalle koko hallintavallan elämässäsi – kunnioitatko häntä koko sydämelläsi? Kun tahdot menestyä elämässäsi, anna hänelle ”paalupaikka” elämässäsi, silloin elämässäsi aktivoituvat kaikki taivaan siunaukset Kristuksessa! Menestyksen salaisuus on nöyrtyminen kaikkivaltiaan edessä ja Kristuksen muodon saaminen koetusten kautta, ne tekevät uskovasta vahvan Herrassa, ei lihassa. Et luota enää omaan voimaasi vaan Jumalaan.

Kun tiedät, että kaikkivaltias Herra tasoittaa polkusi, vahvistaa ja rohkaisee vaikeissakin olosuhteissa ja silti pidät Jeesuksen elämässäsi ja sydämessäsi, menestyt aina. Sielunvihollisella ei ole oikeutta mennä tiettyä rajaa pidemmälle (Jumalan määrittelemä), kun et avaa hänelle ”ovia” sydämeesi. Jumala ei salli koskaan kiusattavan omiaan enempää kuin voimme kestää, koska hän on rakastava Isä. Hän valmistaa omilleen aina pääsyn koetuksista, kun turvaudumme hänen apuunsa.

Jumalan rauha täyttää sinua jatkuvasti ja se sulkee kaikki ongelmat ja murheet pois vartijan tavoin. Tää vartija ei ole palkkatyössä vaan kaikkivaltiaan työllistämä, joka on sitoutunut estämään kaiken. Saat iloita silloinkin, kun moni katkeroituisi, koska olet kasvanut uskossa luottamaan Herraan ja tiedät hänen vapauttavan sinut kaikista ahdistuksista!

Loppuviimeksi teot kertoo paljon enemmän kuin sanat. Sanoilla voidaan valehdella, teot kertovat niiden seurauksen. Kun kylvät sanoja jotka ovat Jumalalle mieleen, saat tulevaisuudessa niittää asenteita, rutiineja ja käyttäytymismalleja jotka ovat samassa linjassa Jumalan tahdon kanssa 😀 Mitä meidän sitten tulisi kylvää elämäämme, jotta saamme voiton ongelmista?

Katsotaanpa mitä Paavali kirjoittaa Filippiläisille luvussa 4 jakeissa 6 ja 7:

Älkää olko mistään huolissanne, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukoillen ja anoen kiitoksen kanssa Jumalan tietoon, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Antautumulla Jumalan prosessiin, luovuttamalla kaikki asiat hänelle kiitoksen kanssa siitä, että hän tuntee täysin tilanteemme ja auttaa meitä, täytymme ilolla ja rauhalla! Mahtava vaihtokauppa 😀  Siunattua viikonloppua Jumalan huolenpidossa.