Avainsana-arkisto: johdatus

Minä en ole superevankelista

Miksi tuollainen otsikko? Siksi, etten koe olevani Timo Närhen manttelinperijä. Sen sijaan koen olevani Jumalan rakas lapsi, joka oli joskus hengellisesti orpo. Siksi, että minusta tuli Jumalan lapsi, minä kerron oman persoonani kautta lähimmäisilleni suhteestani Isääni. Siinä ei ole kyse siis pätkääkään sellaisesta suorittamisesta, jossa minun ”täytyy saada joku evankelioitua ja käännytettyä”, koska on kyse valtavasta rakkaussuhteesta Jumalaan.

Galatalaiskirje 2:20

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.

Syystä, että tahdon hoitaa päivittäin Jumalasuhdettani ja kasvaa hänen tuntemisensa kautta syvemmälle, kohtaan vaikeitakin tilanteita. Jos luit edellisen kirjoitukseni, huomaat paholaisen käyttävän tiettyjä tekniikoita murtaakseen uskomme. Mutta kun me alamme näkemään itsemme ihmisinä, joissa Jumala asuu Pyhän Henkensä kautta, alamme kasvamaan pyhityksessä. Alamme haluamaan lähemmäs häntä.

Viime viikkojen aikana Herra on opettanut minulle empaattisuutta ja kärsivällisyyttä lisää. Olen tunnistanut tilanteita, joissa Herra laskee sydämelleni jonkun rakkaan tai joskus tuntemattoman ihmisen, jonka puolesta saan rukoilla hengessäni. Olen oppinut, että silloin, kun Herra kutsuu palvelemaan, on tuhat kertaa parempi totella, kuin katua myöhemmin.

Psalmi 119:1-3 Kirkkoraamattu 1992 & New International Version (vapaasti muotoiltu)

Onnellisia ja siunattuja ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat Herran lakia. Onnellisia ja siunattuja ovat ne, jotka pitävät hänen liittonsa ja koko sydämestään kysyvät ja etsivät hänen tahtoaan, ne, jotka eivät tee vääryyttä vaan kulkevat hänen teitään.

Uskon, että onnellisuus tulee Herralta. Kun olemme hänen lähellään, koemme hänen suuren armonsa, rakkautensa ja siunauksen elämämme jokaisella osa-alueella. Huomaamme yllä olevista jakeista, että Jumalan lapsen onnellisuuteen liittyy oleellisesti nuhteeton vaellus ja Herran lain seuraaminen. Mitä tällä tarkoitetaan? Mielestäni sitä, että käsitämme, ettemme omin voimin koskaan voi vaeltaa nuhteettomasti. Ainoastaan Pyhän Hengen avulla voimme vaeltaa Jumalan tahdossa. Sen verran monta kertaa olen päätä lyönyt seinään, että olen tämän asian huomannut. Muista, että Jeesuksen synnittömyys luettiin sinun eduksesi, siksi olet nuhteeton Jumalan edessä. Tämän jälkeen asennoitumisemme tulisi seurata armon ymmärtämistä.

Kun Pyhä Henki paljastaa meille askel kerrallaan, Jumalan suunnitelmaa, lähdemme seuraamaan kuuliaisesti häntä, emmekä anna minkään pelon tai masennuksen estää sitä. Antaudumme uudelleen ja uudelleen siihen. Kun pieni lapsi opettelee kävelemään, hän kaatuu. Mutta hän nousee joka kerta ylös ja jatkaa, kunnes oppii kävelemään ilman tukea ja mikä ilo ja riemu syntyykään perheessä siitä! Samoin Taivaallinen Isämme rakastaa nähdä, kun kasvamme hänen armonsa kautta terveeseen hengelliseen aikuisuuteen, johon kuuluu hänen tahtonsa kokosydäminen noudattaminen ja etsiminen. Hän lupaa johdattaa niitä, jotka etsivät hänen kasvojaan. Hän tahtoo olla jatkuvasti osa elämäämme, ei vain kerran tai kahdesti viikossa, vaan jatkuvasti! Kun opimme vaeltamaan hänen suoraa tietään, emme hairahdu enää niin helposti, vaan opimme seuraamaan Jeesusta, ja opimme, mikä rakentaa uskoamme, ja mikä ei.

Miten tämä liittyy elämääni näinä päivinä? Siten, että kun maanantaina lähdin töihin ja ajoin eräälle paikkakunnalle, mielestäni se ei mennyt oikein, suunnittelin alun perin meneväni ihan muualle. Harmittelin hetken aikaa asiaa ja totesin, ettei valittaminen auta yhtään. Päätin lounas tauolla kuunnella ILTA Podcastista Perhon Pekan vuoden takaisen opetuksen 007 saarnasarjasta, jossa hän jakoi palvelemisesta. Löydät kutsumuksesi palvelemalla. Se on yksi asia, joka toistui. Sanoin sydämessäni aamen. Pyysin sinä aamuna Herran siunausta alkavaan työviikkoni ja olen oppinut, ettei hän turhaan lähetä milloin minnekin paikkakunnalle. Näin todella kävi. Päivän viimeinen tapaaminen potentiaalisen asiakkaan kanssa päättyi erittäin mielenkiintoisella tavalla.

Kun aloin kirjoittamaan muistivihkooni päällikön sähköpostiosoitetta, hän huomasi, että olen vasenkätinen ja ystävällinen nainen rohkaisi: Vasenkätiset ovat luovia. Minä avauduin: Ahaa, niin, kirjoitan blogia, johon vastakysymys: mistä kirjoitat? Sitten valmistelin ja sanoin, että olen oppinut, että pohjanmaalla saa puhua suoraan, niin, kirjoitan Raamatusta, johon hän vastasi: hyvä juttu. Tilanteesta jäi hyvä maku ja huomaamattani sain olla Jumalan käytössä.

Bisnesmiehenä minulla tuollaiset tilanteet tulevat luonnostaan ja siksi pystyin olemaan rentona. Niitä ei tule jatkuvasti, vaan silloin tällöin. Mutta mikä merkillistä, tänään sama tahti jatkui: Toisella paikkakunnalla menin erääseen palaveriin, jossa vastapuolella oli noin 7-8 naista. Kun neuvottelut olivat neuvoteltu ja olin aloittamassa pakkaamaan läppäriäni ja tulostinta, jota myymme, tuli yllättävä kysymys. Mikä on ILTA konferenssi? Tykki heijasti valkokankaalle läppärini taustakuvan, jossa komeili parin vuoden takainen ILTA Conferencen mainos. Kerroin heille eilisen tapaukseni referoituna ja viittasin, että tohdin siis kertoa mistä on kysymys. Kerroin, että ILTA konferenssi on Seinäjoen Helluntaiseurakunnalla järjestettävä jokavuotinen nuorisotapahtuma lokakuun puolen välin paikkeilla. Tähän kysyjä kommentoi: onko myös tänä vuonna? Kyllä on. Mainitsin myös ILTA weekend tapahtumasta, joka tulee olemaan omin voimin järjestetty tapahtuma toukokuun puolessavälissä. Lopuksi kerroin, että löydymme somesta Seinäjoen ILTA nimellä.

Nämä tilanteet kertovat minulle siitä, että kun Jumala armossaan avaa tilanteen, minun ei tarvitse pelätä vastareaktiota. Minulla on lupa vastata ja olla ystävällinen. Olen varma, että jos sinä ja minä päätämme seurata kokosydämisesti Jumalaa, olla rohkeita ja toimia oman persoonamme kautta, Jumala johdattaa eteemme tilanteita, joissa voimme rohkaista ihmisiä, kertoa olevamme uskovaisia ja joskus jopa rukoilla joidenkin puolesta, vaikka olemmekin Suomessa! Sinä ja minä olemme oikeassa paikassa oikeaan aikaan, rohkaisen sinua antautumaan rohkeasti Pyhän Hengen johdatettavaksi. Voit rukoilla päivittäin esimerkiksi näin: Annan tämän päivän sinun käsiisi Herrani. Johdata eteeni ihmisiä, joiden tahdot kuulevan sinusta ja rakkaudestasi. Kiitos, että saan olla rohkea sinussa, aamen! Oikein siunattua pääsiäisen aikaa sulle 😀