Avainsana-arkisto: Jumalan seurakunta

Seurakunnan merkityksestä

Näin unta jossa tapasin tuntemiani Jumalan miehiä ja naisia vuosien takaa. Uni oli erittäin latautunut. Yksi kohta sulatti sydämeni. Minulle on luonnollista halata ihmisiä, erityisesti uskon veljiä ja sisaria. Kun unessa halasin rakasta ihmistä, seuraavana vuorossa oli jo eläkkeellä oleva oikein sydämellinen uskon veljeni Veikko, joka elää tiettävästi Kokkolassa. Sekä minun että hänen kasvonsa ilahtuivat suuresti, kun tapasimme toisemme, ja halasimme pitkään. Olen saanut tavata tätä rakasta uskon veljeäni viimeksi noin seitsemän vuotta sitten, ennen kuin muutin tänne Seinäjoelle Kokkolasta.

Mitä seurakuntaan sisältyy, miksi se on niin tärkeä ja rakas paikka minulle? Ihmiset, jotka eivät käy aktiivisesti seurakunnan keskellä eivät ehkä ymmärrä miksi seurakunta on niin tärkeä juttu. Kun mietin suhdettani Veikkoon, juttelimme monia kertoja hänen kanssaan, kun istuin hänen takanaan monesti ennen tilaisuuden alkua. Hänen sydämellään oli vähäosaiset ihmiset, joita hän kohtasi palvellessaan yhdessä seurakunnan työmuodossa. Hänen rakkautensa kosketti ihmisiä. Kun mietin uskoon tuloa ja sen vaikutusta ihmisen elämässä, mieleen tulee ajatus siitä, että sisäinen päätös muuttuu käytökseksi.

Gracecard elokuva on tästä erittäin hyvä esimerkki. Kun mies tuli uskoon, hän tahtoi heti tavata poikansa, jota hän oli loukannut usein. Hän ei selitellyt, vaan pojan sairasvuoteen äärellä meni suoraan asiaan ja pyysi anteeksi sydämestään ja pyysi, että myös poika antaisi hänelle anteeksi. Kyynelten tippuessa poika antoi anteeksi. Kun uskovat tulevat yhteen seurakuntana, siellä on armahdettuja syntisiä. Kukaan ei väitä, että meistä tulee päätöksen myötä pyhimyksiä, jotka ovat immuuneja vihalle tai loukkauksille, mutta sydämemme on saanut muuttua oikeaan asentoon suhteessa Luojaamme, joka loi meidät yhteyteensä.

Kun seurakunta sitten alkaa palvomaan Jumalaa, joka on ostanut meidät omikseen Jeesuksen kalliilla verellä, ja saamme ilmestyksen siitä, miten suuri armo on ollut meidän itsemme kohdalla, syntyy aitoa iloa ja rauhaa. Tuon rauhan ja ilon pitäisi näkyä jokaisen uskovan arjessakin. Meidät on pelastettu, jotta mekin kertoisimme kukin omalla tyylillämme Jumalan rakkaudesta niille, jotka eivät vielä ole sisällä siinä. Meidän ei tarvitse ketään väkisin pelastaa, mutta voimme olla läsnä, kuunnella ja olla rehellisiä.

Kun mietin omaa työtäni, kohtaan paljon eri ammattiryhmissä olevia ihmisiä. Kun olen luonut asiakassuhteen, useamman tapaamisen jälkeen syntyy jo sellaisia keskusteluja, mitä ihmettelen jälkikäteen. Eikä siihen aina tarvita monia. Joku saattaa olla valmis jo ekalla kerralla puhumaan pahasta olostaan ja minun tehtäväni on kuunnella. Toinen kysyy miten olemukseni on muuttunut viime kerrasta ja kerron lyhyesti laihduttaneeni melkein 20kg vajaassa vuodessa. Sitten hän kertoo oman elämän tuskasta ja lopuksi minä voin rohkaista häntä, antaa toivoa, että sinä pystyt siihen.

Sitten autolle kävellessä ihmettelen, miten Herra on antanut minulle tällaisen duunin, jossa voin tavata ihmisiä ja herkkyyteni onkin voimavara eikä rajoite. Kun ala-asteella minua yllytettiin tappelemaan, vihasin sitä. Minua se ei kiinnostanut. Ihmettelin mistä se johtuu. Vuosien saatossa olen hyväksynyt sen, että minä toisinaan itken ja olen herkkä. Nyt kun palvelen rukouspalvelussa, ymmärrän, että se onkin ominaisuus, jota Herra käyttää minussa. Kun kohtaan ihmisiä, ehkä hekin kokevat sen.

Jumalan seurakunnan pitäisi siis vaikuttaa paikallisseurakunnissa sitä, että jokainen on aidosti tervetullut. Tarkoitan, että olemme aidosti iloisia siitä, kun uusia ihmisiä tulee seurakunnan keskelle. Ja meidän tulisi pyytää läheisiämme mukaan. Milloin viimeksi olemme kutsuneet ystävän tai työkaverin, joka ei oo uskossa seurakunnan tilaisuuteen? Ihmiset kaipaavat, että heistä ollaan aidosti kiinnostuneita! Eikä tarvii pelätä, että mitä jos hän sanoo ei. Silloin hän ei ole vielä valmis. Voimme rukoilla hänen puolestaan ja kysyä uudestaan vaikka puolen vuoden päästä.

Miksi sitten seurakuntayhteys on niin arvokas? Oletko huomannut, että elämässä tulee aika ajoin vastaan myrskyjä, jotka koettelevat uskomme perustusta?

Roomalaiskirje 8:16-18

Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä ja perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Päättelen siis, etteivät tämän nykyisen ajan kärsimykset ole verrattavissa siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.

Sisällämme on siis todistus siitä, että olemme Jumalan lapsia, jotka kerran tulevat perimään Taivaallisen Isämme yhdessä Jeesuksen kanssa. Kun kohtaamme myrskyjä, Pyhä Henki muistuttaa meitä tulevasta perinnöstä ja identiteetistämme Kristuksessa. Sen kautta on helpompi kiinnittää mieli Jeesuksen voittoon, ja voimme säilyttää hankalissakin olosuhteissa oikean asenteen.

Voimme kokea syvää rauhaa, jota ei voi selittää, koska ihminen, joka ei ole tullut uskoon, ei näe mitään syytä pysyä rauhallisena vaikeissa olosuhteissa, vaan alkaa hermostumaan, kun ei voi itse hallita tilannetta. Jumalan lapsina meidät on kutsuttu luottamaan kokosydämisesti Jumalaan, nojaamaan häntä vasten ja sanomaan: ”minä päätän luottaa sinuun Herra, vaikka tunteet sanovat ettei siinä ole yhtään järkeä.” Silloin alistamme tunteet Jumalan sanan auktoriteetin alaisuuteen ja voimme kokea läpimurron.

Seurakuntaperheessä voimme kertoa rakkaille veljillemme ja sisarillemme mitä meille oikeasti kuuluu, saada rohkaisua ja esirukousta. Vaikkei uskovan elämä todella ole aina ruusuilla tanssimista, on se helpompaa, kun voi kertoa sydämensä tuntemukset ystäville ja Herralle. Aivan kuten Paavali opetti galatalaisia (Gal. 6:2): Kantakaa toistenne kuormia, niin täytätte Kristuksen lain. Sinäkin voit olla rohkaisuksi monelle! Ole siunattu Jeesuksen nimessä 😀

Johtajuudesta

Katsoin juuri Anssi Tiittasen vetämän lyhyehkön haastattelun kahdesta aktiivisesta nuoresta aikuisesta, jotka elävät kotiseurakuntiensa keskellä. Se herätti ajatuksia johtajuudesta, josta he myös keskustelivat. Onko johtajuus seurakunnissamme palvelevaa ja osallistavaa? Kun olen saanut toimia eri pastoreiden johtajuuden alaisuudessa eri paikkakunnilla, koen syvää kiitollisuutta heistä.

Erityisen rakkaiksi minulle ovat tulleet viimeisten vuosien aikana Martti Kallionpää, Markku Tuppurainen, Ville Pitkänen, Jacob Huttunen, Vuokko Hautala, Jonna Shemeikka, Pekka Perho, Nikas Niemelä ja Johannes Saranpää. Mukaan voi saman tien lisätä myös nuorisotyöntekijämme Markus Särkän. Kun näen sen palon joka heidän sydämestään paljastuu päivittäisessä työssä, se ruokkii janoa Jumalan puoleen.

Kun mietin johtajuutta, mieleeni nousi seuraava tapaus:

Toinen Mooseksen kirja 17:8-9

Refidimissä kävivät amalekilaiset israelilaisten kimppuun. Mooses sanoi Joosualle: ”Valitse miehiä mukaasi ja lähde taistelemaan amalekilaisia vastaan. Huomenna minä asetun kukkulan laelle Herran sauva kädessäni.”

Ensimmäinen asia, jonka koen Herran nostavan sydämelleni näistä jakeista: Johtajuus paljastuu hädässä. Jos Israelilla olisi ollut heikko johtaja, joka ei olisi luottanut Jumalaan kokosydämisesti, hän olisi voinut alkaa panikoimaan ja levittää pelon ilmapiirin suuren kansaan. Aivan kuten joskus tapahtui kymmenen vakojaan todistusten johdosta: kansa itki seuraavan yön ja nousi kapinaan, kun kahdeksan miestä pelkäsivät vastustajaansa, vaikka Jumala oli jo luvannut, että Israel voittaa sen Herran voimassa!

Mooses oli viettänyt aikaa Jumalan kanssa paljon, hän oli varma siitä, ettei Jumala hylkää tälläkään kertaa kansaansa, vaan on uskollinen! Tällaisen johtajuuden edessä on helppo toimia: Joosua sai selkeät toimintaohjeet mitä piti tehdä. Hänen ei tarvinnut pelätä tappiota, vaan luottaa siihen, että Herra on Israelin turva.

Toinen Mooseksen kirja 17:10-11

Joosua teki niin kuin Mooses oli käskenyt ja ryhtyi taisteluun amalekilaisia vastaan, kun taas Mooses, Aaron ja Hur nousivat kukkulan laelle. Niin kauan kuin Mooseksen kädet olivat koholla, olivat israelilaiset voitolla, mutta kun hän päästi kätensä vaipumaan, olivat amalekilaiset voitolla.

Joosua teki siis oman osansa ja johti sotilaat taisteluun, mutta Mooses ei ollut syrjään vetäytyvä johtaja, vaan tiesi, että hänelläkin oli oma osansa: Hänen tuli pitää Herran sauvaa kädessään ja niin julistaa voittoa yli pakanajumalia palvelevaa kansaa vastaan. Herran auktoriteetti voittaa aina vihollisen.

Toinen Mooseksen kirja 17:12-13

Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka. Näin Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotajoukkonsa.

Näistä jakeista näemme monta periaatetta: Kukaan johtaja ei pärjää yksin. Jokainen tarvitsee rohkaisua ja tukea. Ilman Aaronin ja Hurin apua Israel ei olisi voittanut amalekilaisia. Kukaan ei voi sanoa, ettei ole tarpeellinen Jumalan valtakunnassa, koska kaikki voivat tehdä oman osansa ja palveleva johtajuus nostaa nämä ihmiset esiin ja he rohkaistuvat, kun näkevät, että heidän osuudellaan on oikeasti merkitystä!

Näemme myös siunauksen periaatteen toteutuvan, kun Mooses, Aaron ja Hur ovat kädet ylhäällä, kun nuori sukupolvi taistelee! Tätä tarvitsemme enemmän seurakuntiemme keskelle: Siunaavaa asennetta puolin ja toisin. Kun kaikki tekevät oman osansa, tulee voitto Jumalan kunniaksi.

Millaisen yhteenvedon saamme tästä tarinasta ja mitä voisimme oppia siitä?

Jotta seurakuntamme voisivat kasvaa, niin kuin Jumala tahtoo, tarvitsemme vahvoja johtajia. Vahvojen johtajien takana on aina vahvasti myötäelävä, siunaava seurakuntaperhe, joka taistelee yhdessä. Yhdessä tekemisen meininki on leimaa antava tällaisille seurakunnille: Siellä pastoreiden ja hengellisten johtajien ei tarvitse pelätä, että heidän kätensä väsyvät, kun heitä muistetaan säännöllisesti rukouksin, rohkaistaan kasvotusten ja ollaan valmiita palvelemaan, kun tarvitaan apua eri tilanteissa. Olemmeko me niitä, jotka rohkaisevat ja siunaavat pastoreitaan säännöllisesti?

Kun seurakuntaperhe kohtaa kaikenlaista vastustusta, seurakunnan johtava pastori on keihään kärkenä ja joutuu sietämään uskomattoman paljon. Hänellä on suuri vastuu, kuten Mooseksellakin Israelin kansasta. Ilman tukea Mooses väsyi, samoin seurakuntiemme johtajat. Hekin ovat vain ihmisiä, jotka tekevät virheitä, niin kuin sinä ja minä, ja hekin tarvitsevat todellisia rinnalla kulkijoita! Heilläkin on omat menttorinsa, joihin he luottavat ja joille he voivat avautua todella ikävistäkin asioista. Jokaisen seurakuntalaisen täytyisi muistaa, että jos olisimme heidän asemassaan, varmasti pyytäisimme rukoustukea monilta. Teemmekö niin myös heitä kohtaan?

Palvelevassa johtajuudessa seurakuntalaisten erilaiset kyvyt ja lahjat paljastuvat ja niille annetaan tilaa. Seurakunnan ei todellakaan pidä olla yhden miehen show, vaan seurakuntaperhe, jossa vastuu jakautuu tasapuolisesti. Vaikka osa onkin luonteeltaan arka, hekin löytävät oman tehtävänsä, kun heihin saadaan kontakti ja tässä tarvitaan myös seurakuntalaisten apua: Pastorimme eivät välttämättä kerkeä keskustelemaan kaikkien kanssa, mutta jos sinä näet jonkun lähimmäisesi elämässä potentiaalia (jokaisella on sitä, joko piilossa tai esillä), rohkaise häntä keskustelemaan pastoreiden kanssa. Jos hänellä ei ole rohkeutta siihen yksin, tarjoudu avuksi.

Miten minä päädyin palvelemaan seurakunnan keskellä? Asuin Oulaisissa opiskellessani merkonomiksi 1997-2000 vuosien välillä ja kun aloin itsenäistymään ja jäin viikonlopuiksi opiskelija-asuntooni, tutustuin seurakunnassa mieheen, jolla on suuri sydän, hänen nimensä on Reijo Hakala. Hän palveli seurakunnan vanhimmistossa ja hänen vastuullaan oli teetupatyö. Kun näin häntä säännöllisesti seurakunnassa, sekä rukouskokouksissa, että sunnuntaisin, hän kohtasi aidosti minut ja rohkaisi! Jossain kohtaa hän pyysi minua tiimiin, joka palveli teetuvalla ja kertoi, että menemme perjantaisin klo 20 rukoilemaan ja valmistautumaan iltaa varten, ovethan avattiin klo 21. Se oli ensimmäinen palvelutyöni, jossa sain palvella. Vaikka olin arka (jotain siitä kertoo se, että kun koulussa esitelmä kuvattiin kameralla ja olisi pitänyt katsoa tulos sen jälkeen, en tahtonut, koska häpesin itseäni), sain rohkeuden mennä eteenpäin. Myöhemmin uskalsin todistaa uskostani avoimesti tuntemattomille nuorille ja sillä oli vaikutusta.

Mitä jos sinä olisit se mies tai nainen, joka rohkaisee lähimmäisiään loistamaan Jumalan rakkautta ja asettuisit heikompien vierelle aidosti? Et voi tietää, mitä Jumala on heidän elämälleen varannut? Ole siunattu Jeesuksen nimessä 😀

Rakkaat pastorini

1 Tessalonikalaiskirje 5:12-13

Pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksen niille, jotka näkevät vaivaa teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajianne Herrassa ja neuvovat teitä. Pitäkää heitä erityisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne.

Kokevatko rakkaat pastorini, että arvostan heitä, vai pidänkö heidän työtään itsestään selvänä? Tuntevatko he todella olevansa erityisen rakkaita? Paavalin kuvaus tessalonikalaisten pastoreista ja hengellisistä auktoriteeteista sai sydämeni lähes pysähtymään. En ole tavannut missään seurakunnassa todella laiskaa pastoria. Sen sijaan he näkevät todella paljon vaivaa ja neuvovat rakkaudellisesti. He todella ansaitsevat sekä kahdenkeskisen, että julkisen tunnustuksen siitä työstä, koska sydämestään rakastavat Jumalan seurakuntaa.

Ymmärrämmekö todella, että he joutuvat kokemaan paljon hyökkäyksiä uskovien taholta, mutta myös paholaisen taholta. He ovat aidosti ristitulessa.

He tarvitsevat siunaamista niin kuin jokainen Jumalan lapsi! He eivät ole supermiehiä ja -naisia vaan aivan normaaleja ihmisiä. Heilläkin on heikkoja hetkiä. Heidänkin lapset ovat tässä maailmassa, heidän täytyy selvitä taloudellisesti hankalinakin aikoina. Silti odotukset jotka laitamme heidän päälleen ovat monesti ylimitoitetut. Hekin tarvitsevat lomaa! Heidän täytyy kestää stressiä monelta taholta ja olla valmiita kuuntelemaan, neuvomaan ja rukoilemaan. Ihmiset pettyvät monesti, kun eivät saa heitä kiinni heti. Heidän tekemänsä virheet nostetaan korkeammalle kuin omamme ja syytetään seurakuntaa harhaoppisiksi, kun joskus lipsahtaa jokin sana ohi Raamatun sanan.

Tiedostammeko, että perkele pyrkii tuhoamaan voimakkaasti pastoreittemme perheet, uuvuttaa työn alle ja luovuttamaan? Miksi? Koska Herra on valinnut heidät aseekseen, jotta hänen seurakuntansa kasvaisi terveeseen uskoon ja kaupunkimme ja maamme muuttuisivat! He tekevät kaikkensa, että lampaitten olisi hyvä olla ja juurtua syvälle Kristukseen ja vaeltaa valona siellä, missä he eivät voi olla meidän puolestamme.

Jospa Jumalan lapset päättäisivät siunata ja rohkaista heitä enemmän ja lopettaa tuomioiden julistamisen. Tulisimme oikeasti heidän rinnalleen ja kysyisimme: miten oikeasti voit? Miten voin auttaa sinua? Saanko siunata sinua?

Olen vajaan kuuden vuoden aikana Seinäjoella oppinut jotain pastoreitteni sydämen laadusta. Aivan varmasti heidän motiivejaan on koeteltu ja tullaan koettelemaan, miksi he toimivat paimenina tässä paikallisseurakunnassa. Nähdäkseni he eivät enää valitsisi olla uskollisia sille kutsumukselle, jonka Herra on asettanut, jos he eivät rakastaisi kokosydämisesti Jumalaansa ja antautuisi hänelle päivittäin. He ovat päättäneet kuolla itsekkyydelle ja rakastaa Jumalaa ja hänen lunastamiaan lapsia täysillä. He ovat kuolleet sille, että heidät nähdään. He kasvavat kohti Kristusta ja kuolevat lihalliselle luonnolleen. Koko sinä aikana kun olen saanut kuulua Seinäjoen Helluntaiseurakuntaan, olen nähnyt, kuinka nöyryys määrittää jokaista pastoria ja heidän palvelutyötään.

Nöyryys on yhdistynyt voimakkaaseen Jumalan lasten rohkaisemiseen ja haluun nähdä itsensä ja toiset Jumalan armon kautta ja kasvaa siinä. Jumalan Sanan syvällinen opettaminen ja soveltaminen ovat olleet tärkeitä arvoja, samoin voimakas rukouselämä, joka ei nouse uskonnollisuudesta, vaan elävästä suhteesta Jumalaan! Mikä on seuraus näistä? Voimakas Jumalan läsnäolo, jossa luovuus, armolahjat ja apostolinen vaikutus pääsee kasvamaan!

Kun mietin luovuutta nuorisotyössä, se heijastuu nuorten lahjoissa tehdä asioita uudella tavalla, johon pastorimme Pekka rohkaisee! Apostolisuus näkyy esimerkiksi haluna viedä ilosanomaa Jeesuksesta muihin kaupunkeihin ja vaikuttaa siellä paikallisseurakunnissa.

Galatalaiskirje 6:6

Jakakoon se, jolle sanaa opetetaan, kaikkea hyvää opettajalleen.

Paavalin antama kehotus on selkeä. Jos todella arvostan sitä hyvää opetusta, jota vaivaa säästämättä pastorini ovat valmistaneet seurakunnalle, minun tulee näyttää se konkreettisesti, eikä olettaa, että kyllä hän ymmärtää, että kun uhraan säännöllisesti kymmenykset, se osoittaa arvostusta myös häntä kohtaan. He eivät voi lukea ajatuksiamme, vaan meidän tulee ihan avoimesti ja rehellisesti rohkaista heitä!

Heprealaiskirje 13:7, 17

Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa. Pankaa merkille, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoaan. Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä, sillä he valvovat teidän sielujanne niin kuin ne, joiden on tehtävä tili. Näin he voivat tehdä työtään iloiten, ei huokaillen, sillä se ei teitä hyödyttäisi.

Pastoreiden ja hengellisten johtajien, kuten vanhimmiston jäsenien elämästä voi ja kannattaa ottaa mallia, koska heidän elämänsä huokuu Kristuksen tuntemisen tuoksua. Jos emme kunnioita heitä, emmekä heidän esimerkkiään, otamme esimerkin jostakin muualta. Herra on asettanut meille tarkoituksella pastoreita esimerkeiksi, jotta rakastuisimme häneen yhä syvemmin ja näkisimme, miten usko voi kasvaa jatkuvasti hamaan kuolemaan asti!

Jae 17 kehottaa aitoon Jumalan pelkoon, syvään kunnioitukseen Herraa kohtaan, joka ilmenee alamaisuutena paimeniamme kohtaan. Huomaa syy, miksi meidän tulee kunnioittaa heidän auktoriteettiaan: He tekevät tiliä Jumalan edessä työstään eräänä päivänä. Jokainen Jumalan lapsi on totta kai itse vastuussa omasta vaelluksestaan, mutta jokaisella lampaalla on kaitsijansa, joka seuraa miten he kasvavat ja auttavat siinä. Ymmärrämme, että paimenten on huomattavasti mukavampi tehdä työtään, jos lampaat tahtovat olla kuuliaisia ja nöyriä, kuin kapinallisia ja allergisia auktoriteeteille. Meidän on syytä muistaa, että aivan kuten Jumala on asettanut lampaille paimenet, Jeesus on paimenten johtaja, koko seurakunnan Herra.

Minä tahdon lopuksi rohkaista juuri sinua joka luet tätä blogia tällä kertaa, valitsemaan kunnioittavan, siunaavan, rohkaisevan ja nöyrän asenteen, kun tapaat jatkossa pastorisi. Mieti, miten paljon sinä ja minä voisimme vaikuttaa heidän työhyvinvointiinsa käytännössä, jos päättäisimme palvella heitä puhtaasta rakkaudesta? Mieti, miten se vaikuttaisi koko seurakunnan ilmapiiriin ja Jumalan valtakunnan leviämiseen paikkakunnallasi ja Suomessa? Nyt on aika nostaa kunnioituksen kulttuuri seurakunnissamme käytännössä! Ole siunattu Jeesuksen nimessä 🙂