Avainsana-arkisto: loppiaistapaus

Odottamisesta, hiihtämisestä plus loppiaistapaus 2017

Jesaja 40:30-31

Nuorukaiset väsyvät ja uupuvat, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat, mutta ne, jotka Herraa odottavat saavat uuden voiman. He kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

Kun pähkäilin, mistähän sitä tällä kertaa kirjoittaisin blogiin, huomasin Herran laskevan mieleeni sanan odottaminen. Nuorempana odottaminen oli suoranaista kärsimystä. Se oli jotain mikä tuntui vastenmieliseltä. Mutta kysymys kuuluukin nyt, että miten odotamme. Odottaminen ei välttämättä tarkoita passiivista odottamista, vaan se voi olla myös aktiivista. Uskon yllä olevan jakeen tarkoittavan nimenomaan aktiivista odottamista, valmistautuen kohtaamista varten. Mieti nyt, että jos minä ja sinä lukisimme tuon jakeen niin, että emme saa tehdä yhtään mitään, ennen kuin Herra ilmestyy meille ja odottaisimme passiivisesti päivän tai viikon. Harva jaksaisi odottaa edes puolta päivää!

Annan kaksi esimerkkiä lähimenneisyydestäni: Sovimme työkaverini kanssa, että kun tulen seuraavan kerran Kuopioon työkeikalle vajaan kahden viikon päästä, menemme yhdessä hiihtämään. Taustaksi voin paljastaa, etten ollut moneen vuoteen koskenutkaan suksiin. Paitsi vuosi sitten, lähdin hiihtämään Kuhmossa pieneen ylämäkeen ja palasin 300 metriä hiihdettyäni :D. Silloin ongelma oli ylipainoni ja heikko kuntoni. Nyt motivaatio oli korkealla!

Kun tiesin, että minua odottaa mukava urheilusuoritus hänen kanssaan, aloin valmistautua sitä varten, koska odotin innolla sitä! Kun jouluna pääsin Kuhmoon, oli aivan pakko päästä sinne päästyäni heti hiihtämään, koska tiesin, että siellä on varmasti lunta 😀 Ja niin lähdin hiihtämään noin viiden kilometrin lenkkiä ensimmäistä kertaa. Jaloissa poltti ja puuskutin, mutta lenkki tuli tehtyä 😀 Kun tätini vielä yllätyksekseni sanoi, että menetkö huomennakin, niin päätin, että kyllä vain. Heräsin sen verran aikaisin jouluaattona, että pääsin lenkille.

Lopulta kävi niin, että kun vuosi oli vaihtunut ja tulin Kuopioon odottaen sopivan neutraalia hiihtolenkkiä, olin hiihtänyt sekä Kuhmossa, että Seinäjoella yhteensä viisi kertaa, rankimpana suorituksena hiihdin lähes yhdeksän kilometriä noin kolmessa vartissa. Kun hyppäsin työkaverin kyytiin, hän kertoi, että valaistuja latuja on vain Puijolla, joten menemme sinne. Pikkuisen järkytyin, koska hän käytti minua ennen joulua Puijon parkkipaikalla ja kertoi, että tuosta on kolme kilometriä ylös, johon totesin, että älä luulekaan.

Koska olin todella aktiivisesti odottanut tuota yhteistä lenkkiä totesin, että sinne sitten. Matka tuntui aluksi todella haastavalta, koska pienen lämmittelyn jälkeen (tasamaata jonnin matkaa) alkoi ensimmäinen pitkältä tuntuva nousu. Suurimman osan menin kävelyvauhtia sen jyrkkyyden takia. Mutta ei muuta kuin eteenpäin. Kun olimme levänneet useampia kertoja ja olimme laskeneet alamäkeen työkaverini kysyi, että mennäänkö alas, vai jatketaanko vielä? Jos olisimme laskeneet suoraan alas lenkistä olisi tullut noin 7km, pitempi olisi noin 9km. Levähdimme ja erehdyin sanomaan, että jatketaan! Monen nousun jälkeen mietin, että kuinka järkevää oli valita tämä pitempi lenkki?! Lopulta pääsimme maaliin ja lenkki oli yli 9km ja keskisyke 150, kaloreita paloi vajaa 1000. Siinä kohtaa olin erittäin tyytyväinen, vaikka todella hapotti!

Jos olisin passiivisesti odottanut tuota hiihtolenkkiä, en ikinä olisi jaksanut hiihtää tuollaista matkaa, vaikka olin pudottanutkin painoa, koska hiihtokuntoa täytyy rakentaa pikku hiljaa.

Toinen odotukseni oli perjantaina alkava Loppiaistapaus – niminen tapahtuma Jyväskylässä. Kun päätin osallistua siihen, aloin rukoilemaan sen puolesta, jotta Herra todella voimakkaalla tavalla ilmestyisi, kun tulemme kohtaamaan häntä! Odotin, että Jyväskylän Helluntaiseurakunnan ja Vapaaseurakunnan nuoret ovat tehneet kaiken viimeisen päälle ja uskoin, että tapahtuman puolesta oli rukoiltu. Siksi uskalsin odottaa, että Herra tulee vastaamaan janoomme ja ilmestyy voimallisella tavalla!

Jos taas odottaisimme vain passiivisesti, silloin tulokset jäisivät pieniksi. Mutta, kun käsitämme, että ilman rukousta ei synny mitään hengellisessä maailmassa, ja antaudumme siihen, silloin valmistamme sydämemme Herraa varten. Silloin myös ihmiset jotka eivät vielä tunne Jeesusta voivat tulla uskoon, kun tapahtumassa vallitsee Pyhän Hengen vapauttava ja inspiroiva läsnäolo. Tuollaisessa ilmapiirissä tapahtuu ihmeitä: Uskovat jotka ovat aiemmin eläneet sekä maailmassa ja seurakunnassa tekevät parannusta, ihmisiä vapautuu sekä henkisistä, että fyysisistä sairauksista ja Taivaallinen Isä osoittaa, että hän rakastaa meitä valtavasti!

Perjantai ilta oli uskomaton: Tapahtuma alkoi etkoilla klo 16 ja tilaisuus, jossa Kankkusen Suvi puhui klo 18. Sain jutella itselleni aiemmin tuntemattoman uskon veljen kanssa värikkäästi ja kun tilaisuus starttasi ja aloimme ylistää bändin johdolla, joka koostui järjestävien seurakuntien jäsenistä, tunsin voimakkaan Pyhän Hengen läsnäolon. Hänen vaikutuksensa oli koko illan yllämme kuin pilvi, kuten illan puhuja asian taisi ilmaista. Ensimmäinen huomio oli siis, että bändi oli tehnyt erittäin hyvää työtä, ei vain treenaten musiikkia, vaan varmasti myös rukoillen, koska heti pääsimme palvomaan Kuningastamme ikään kuin olisimme olleet valtaistuinsalissa, jossa Häntä jatkuvasti palvotaan!

Suvin puhe oli vähättelemättä todella koskettava, pureutuen siihen, kuinka apostoli Johannes evankeliumissaan puhui 1 luvussa jakeissa 12 ja 13 lapseksi tulemisesta.

Johannes 1:12-13

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. He eivät ole syntyneet verestä, eivät lihan tahdosta eivätkä miehen tahdosta vaan Jumalasta.

Pointti jakeessa 13 oli ymmärtääkseni se, että Johannes asettaa kaksi syntymää rinnakkain: Biologisen ja hengellisen. Itselleni jakeen loppu puhuu siitä, että jokainen on toivottu Jumalan silmissä, hän todella rakastaa jokaista luotuaan ja tahtoo tuoda meidät hänen luoksensa, jos vain annamme hänelle siihen luvan. Jokainen on siis Taivaallisen Isän toivoma ja rakastama, hänen silmäteränsä!

Tänä aamuna kun aloin rukoilemaan ja tutkimaan Sanaa, aloin anomaan sitä, että Herra ilmestyisi eilistä voimakkaammalla tavalla tänään Loppiaistapauksessa. Ja niin kävi! Illan tilaisuus oli todella voimakas! Herra näytti ylistyksen aikana näyn, jossa hänen rakkaat lapsensa palvoivat häntä, ja se veti häntä puoleensa. Osoitimme käytännössä sitä, että rakastamme häntä! Sen seurauksena Jumalan valtava kirkkaus läheni fyysisesti meitä ja hän vuodatti parantavaa läsnäoloaan.

Uskon, että tämän seurauksena ihmiset uskalsivat lähestyä Jumalaa, tunnustaa tarvitsevansa pelastusta ja parantua kaikenlaisista haavoista. Kiitos Jeesus! Niklas Niemelän puhe tuhlaajapojasta ja hänen veljestään, joka keskittyi suorittamaan, sen sijaan, että ymmärtäisi oman asemansa poikana, eikä palvelijana osui sydämeen. Uskoakseni se puhutteli kaikkia! Olen niin kiitollinen, että nämä seurakunnat järjestivät näin timantin tapahtuman ja muutamia ihmisiä otti Jeesuksen vastaan pelastajanaan!

Tapahtumat puhujat Niklas ja Suvi olivat todella valmistautuneet vastuihinsa ja teema oli kuin nakutettu heille. He puhuivat sydämestään, eivät päästään. Herra siunatkoon heidän palvelutyötään voimallisesti. Kaikki kunnia kuuluu Jumalalle siitä, että hän eheytti, paransi, ennalleen asetti jotain tänä viikonloppuna elämässäni ja muistutti siitä, että saan olla hänen rakkautensa kohde. Sitä ei voi koskaan saada tarpeeksi. Kun itse saa vastaanottaa tuota parantavaa rakkautta, oppii jakamaan sitä muillekin! Herra siunatkoon sinun viikkosi!