Avainsana-arkisto: Rajat

Vapaudesta ja rajoista

Joku luulee, että vapaus on sitä, että antautuu himojen vietäväksi. Toinen ei osaa asettaa rajoja lähimmäistensä käytökselle, ja antaa rikkoa rajojaan vapaasti. Toinen ei osaa asettaa rajoja itselleen, lähimmäisilleen eikä opi kantamaan vastuuta. Joku kantaa syyllisyyttä, arvottomuutta ja häpeää siitä, ettei ole kolmikymppisenä löytänyt elämänkumppania, hankkinut lapsia eikä omaa osaketta, saati hyvää työpaikkaa ja hienoja ulkomaanmatkoja, josta kehua toisille. Kuka määrittelee meidät? Me itse. Kuka vastaa siitä, että olemme onnellisia? Me itse. Kuka voi auttaa asettamaan rajoja, jos emme ole osanneet niitä itse luoda, suojellaksemme itseämme vääriltä asioita? Jumala.

Onko meillä vapaus ajatella omilla aivoilla, tehdä päätöksiä, joita lähimmäisemme eivät aina ymmärrä ja/tai hyväksy? Kuka saa määritellä mistä minä alan ja mihin lopun? Kunnioittavatko lähimmäisemme rajojamme, jotka olemme asettaneet? Vai pelkäämmekö, ettei meitä enää hyväksytä, jos sanon joskus ”ei”, sen sijaan, että sanon aina ”joo” ja alistun toisen tahdon alle? Hyväksymmekö manipuloinnin, syyllistämisen ja toisten hyväksikäytön, koska kristityn täytyy rakastaa aina ja joka tilanteessa lähimmäistään? Ovatko rajat todella tarpeelliset? Näitä olen miettinyt ja näitä kysymyksiä minulle on esittänyt erittäin hyvä kirja nimeltä Rajat. Sen ovat kirjoittaneet Henry Cloud ja John Townsend. Olen alkanut löytämään itseäni lukiessani tuota kirjaa ja oppimaan, miten minun tulee toimia erilaisissa tilanteissa.

1 Korinttolaiskirje 10:23

Kaikki on luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi. Kaikki on luvallista, mutta ei kaikki rakenna.

Kristityn vapaus on melko laaja käsite, jollekin toinen asia on normaalia, toiselle se ei ole. Alkoholin käyttö ja tupakointi esimerkiksi. Joku, joka ei ole koskaan juonut humalahakuisesti, voi silloin tällöin nauttia viiniä lasillisen verran. Mutta toinen, jolla on samanlainen tausta kokee, ettei tahdo sitäkään vähää ottaa, aivan eri asia on sitten mies tai nainen, jolla on ollut alkoholiongelma ennen uskoontuloaan. Joku kokee vapautta polttaa tupakkaa, eikä se hankaloita hänen Jumalasuhdettaan. Toinen ei tahdo polttaa, ettei näyttäisi esimerkkiä muille. Terveyssyyt ovat sitten asia erikseen.

Paavali neuvoi miettimään omia rajojaan tuossa jakeessa, mikä rakentaa meitä, ja mikä ei. Millaiset sisäiset rajat asetamme itsellemme? Voiko satunnainen viinin juonti johtaa riippuvuuteen omalla kohdallani? Jos se voi johtaa siihen, minä lopettaisin heti, ennen kuin se johtaa ongelmiin. Toinen asia on se, miten päätöksemme vaikuttavat muihin. Vapautemme kristittyinä ei saisi johtaa heikomman veljen tai sisaren taakse jääneen riippuvuuden uudelleen puhkeamiseen. Silloin emme ole toimineet Jeesuksen esimerkin, rakkauden lain mukaisesti.

Roomalaiskirje 6:15-19

Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain vaan armon alaisia? Emme tietenkään! Ettekö tiedä, että ketä palvelemaan ja tottelemaan te antaudutte, sen orjia te olette: joko synnin kuolemaksi tai kuuliaisuuden vanhurskaudeksi? Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin orjia, olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opetuksen muodolle, jonka johtoon teidät on annettu, ja että synnistä vapautettuina teistä on tullut vanhurskauden palvelijoita. Puhun inhimillisellä tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Samoin kuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden orjiksi laittomuuteen, antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.

Väärä tapa ajatella on, että minä saan Jumalan armosta tehdä ihan mitä vaan ja Jeesuksen veri puhdistaa minua jatkuvasti. Ei. Sen sijaan Jumalan armo ja rakkaus saa meidät ymmärtämään, että emme ansaitse sitä koskaan omilla ansioilla ja se maksoi hänelle aivan kaiken. Sen tähden tahdomme tehdä hänen tahtonsa ja käyttää vapauttamme oikein. Synti vie syvemmälle pimeyteen, sen sijaan, jos tuomme syntimme Jeesuksen eteen rukouksessa ja kadumme niitä aidosti, koemme armon voiman!

Silloin opimme jotain todella arvokasta: Tahdomme miellyttää Jumalaa, emmekä tahdo tietoisesti elää synnissä tehden Pyhän Hengen murheelliseksi. Vanhurskauden palvelijoina me saamme kertoa lähimmäisillemme, miten armo on muuttanut elämämme: olemme löytäneet ihanan vapauden ja rauhan suhteessa rakastavaan Isäämme. Sen voimasta tahdomme kertoa kaikille ja käyttäytyä sen mukaisesti, etteivät sanamme ja käytöksemme olisi ristiriidassa.

Miten voimme antaa jäsenemme sitten vanhurskauden aseiksi? Antautumalla päivittäin tekemään Isämme hyvän tahdon: puhumaan elämää ja rohkaista ihmisiä joita kohtaamme, halata ihmisiä, hymyillä kaupan kassalle ja sanoa kiitos ja anteeksi. Voimme pysähtyä kuuntelemaan ihmisten mietteitä, koska todella harvat aidosti tahtovat kuunnella, mitä toisella on sydämellä. Silloin meistä voidaan sanoa, että loistamme. Pyhitys on kertakaikkinen siltä osin, että Jeesuksen uhri riittää. Pyhitys tarkoittaa yhtälailla myös jatkuvaa prosessia, joka loppuu, kun saavumme voittajina maaliin, toisaalta ilman pyhitysprosessissa kasvamista emme pääse maaliin. Voimme siis päivittäin kasvaa siinä ja pyytää, että elämme todistaisi pysyvästä muutoksesta, jota lähimmäisemme voivat lukea. Se tuo kunniaa Jumalalle.

Rukoilen, että oppisimme asettamaan rajoja itsellemme ja myös lähimmäisillemme, niin ettemme väsyttäisi itseämme antaen aina periksi, kun meitä pyydetään johonkin. Mutta osoittaisimme kasvaneemme Jumalan lapsina niin, että sisäiset rajamme voisivat auttaa meitä sanomaan ei tilanteissa joissa ennen, vanhasta tottumuksesta, annoimme periksi synnille, syyllisyydelle ja häpeälle, sen sijaan, että vastaanottaisimme Jumalan armoa, rakkautta ja rauhaa. Ole siunattu Jeesuksen nimessä 😀